Suomenkieliset tiedotteet

HETI JULKAISTAVISSA
13. marraskuuta 2007

Tellabs tukee Espoon Nöykkiön koulun matemaattis-luonnontieteellistä opetusta

Tietoliikenneverkkoja kehittävä Tellabs on tehnyt lahjoituksen Nöykkiön koululle Espoossa. Lahjoituksella rahoitetaan matemaattis-luonnontieteellisesti painotetun opetusohjelman laitehankintoja ja projektityöskentelyä yläasteella. Oppilaat mm. tekevät esittelyvideon kannustaakseen erityisesti tyttöjä pyrkimään painotetulle luokalle.

"Hankimme lahjoituksella laitteita, jotka auttavat kehittämään viestintätaitoja osana luonnontieteiden ja englannin opiskelua. Lisäksi oppilaat pääsevät opintoretkille mm. yliopistolle sekä kokemaan kansainvälisen yrityksen toimintaa Tellabsilla," Nöykkiön koulun rehtori Sari Hakola kertoo. "Tämä on meille tärkeää, koska monipuoliset viestintätaidot ovat keskeinen osa sekä opiskelua että työelämää. Vierailut laboratorioissa ja tutustuminen työelämän arkeen laajentavat koulutyötä entistä paremmin ympäröivään yhteiskuntaan."

Painotetussa opetuksessa laajennetaan ja syvennetään matematiikan, fysiikan, kemian, biologian ja maantieteen tietoja ja taitoja. Oppilaita rohkaistaan valitsemaan myös jatko-opinnoissaan näiden aineiden laajoja oppimääriä. Nöykkiön koulu panostaa vahvasti englanninkielen opetukseen ja osa painotetusta opetuksesta tapahtuu englanniksi.

"Matemaattisten aineiden, viestinnän ja englannin kielen taidot helpottavat jatko-opintoja sekä toiveiden mukaisen työpaikan löytämistä kansainvälisissä yrityksissä. Tyttöjen motivointi painotetun opetuksen valitsemiseen on tärkeää, sillä nyt vain yksi neljästä oppilaasta on tyttö", Tellabs Oy:n toimitusjohtaja Mika Heikkinen sanoo.

Espoossa ja Oulussa toimivan Tellabs Oy:n lahjoitus on osa laajaa Tellabsin kansainvälisen organisaation kattavaa hyväntekeväisyysohjelmaa. Vuosikymmen sitten yhtiö perusti Tellabs Foundationin joka investoi koulutukseen, terveydenhoitoon ja ympäristönsuojeluun. Tellabsin edellinen lahjoitus Suomessa kohdistui Teknillisen korkeakoulun Tietoliikennelaboration laitehankintoihin.

LISÄTIETOJA:

Viestintäpäällikkö
Pia Eerikäinen
Tellabs Oy
+358.(09) 4131.3355

Rehtori
Sari Hakola
Nöykkiön koulu
+358.(09) 8164.6540

Tellabs kehittää tietoliikenneverkkoja täyttääkseen asiakkaiden muuttuvat vaatimukset. Tellabsin laajakaistaratkaisut takaavat palveluntarjoajille korkealaatuiset ääni-, video- ja datapalvelut sekä kiinteissä että langattomissa verkoissa maailmanlaajuisesti. Tellabs (NASDAQ:TLAB) on osa NASDAQ-100 indeksiä, NASDAQ Global Select Market, Ocean Tomo 300™ Patent indeksiä ja on listattu S&P 500:ssa sekä BusinessWeek InfoTech 100:ssa. Tellabs Oy:llä on Suomessa noin 490 työntekijää ja toimipisteet Espoossa ja Oulussa. Tellabsilla on ISO 9001:2000 ja ISO 14001 -sertifikaatit. Tellabs ja Tellabsin logo ovat Tellabsin rekisteröityjä tavaramerkkejä Yhdysvalloissa ja/tai muissa maissa. www.tellabs.com ja www.tellabs.fi